Taidetta edullisesti netistä

Taidetta voi jokainen hankkia omaan kotiinsa edullisesti eri tavoin. Aitoa taidetta voi vuokrata, ostaa osamaksulla, tehdä edullisia löytöjä kirpputoreilta ja käytettyjen tavaroiden nettikaupoista, hankkia pienissä osissa tai taiteesta voi ostaa painetun kuvan. Tutkimuksen mukaan nuoret hankkivat mieluiten taiteensa taidejulisteina, valokuvina tai sarjakuvina. Miehet puolestaan hankkivat enemmän veistoksia, ja naiset maalauksia. Yli tuhat euroa taideteokseen kerralla sijoittaneita on yksi kahdestakymmenestä, neljäsosa suomalaisista on sijoittanut taideteokseen 100-400 euroa, ja kolmasosa alle 100 euroa. Ostohalukkuutta ja mahdollisuuksia olisi enemmänkin, mutta vain 65 prosenttia suomalaisista kertoo ostaneensa taidetta, yli 90 prosentilla olisi halua kuitenkin ostaa (Ornamo 2014).

Taidetta vuokrattavana

Taidetta voi lainata tai maksaa osissa esimerkiksi Taidelainaamosta. Se on Helsingin taiteilijaseuran ja Helsingin kaupunginkirjaston perustama paikka joka sijaitsee fyysisesti Helsingin keskustassa, mutta josta voi hankkia taidetta helposti internetsivujen kautta. Taidelainaamo välittää yli 4000 teoksen valikoimaa, joka sisältää mm. maalauksia ja grafiikkaa. Teosten kuukausivuokra vaihtelee 20 – 200 euron välillä ja taideteoksen voi lunastaa omaksi maksamalla kuukausivuokraa teoksen arvon verran, tai teoksen voi myös palauttaa sopimusehtojen mukaisesti jos sen haluaa pitää vain jonkin aikaa.

taidelainaamo.fi

Painettua taidetta

Todella laaja valikoima taidejulisteita löytyy esimerkiksi AllPostersilta, ja hinnat vaihtelevat muutamasta eurosta joihinkin kymppeihin. Valikoimassa on monia erinlaisia julisteita kuten maalauksista ja valokuvista tehtyjä vedoksia. Sivulla on myynnissä perinteisten paperijulisteiden lisäksi myös canvakselle painettuja töitä, valmiiksi kehystettyjä julisteita sekä seinämaalauksia eli suurikokoisia tapettijulisteita.

allposters.fi

Löytöjä toreilta

Kirpputorit ja osto- ja myyntiliikkeet ovat perinteisiä paikkoja löytää edullista taidetta ja tehdä löytöjä, mutta kotisohvaltakin käsin voi toimia. Netissä toimii useita kirpputoreja, joista voi etsijä tehdä kotiin ja kukkarolle sopivia löytöjä. Tori.fi valikoimasta löytyy esimerkiksi taulu -hakusanalla yli 11 000 erilaista myyntiartikkelia ja hinnat alkavat niissä eurosta.

tori.fi

Taidetta tilauksesta

Jos haluat tilata taidetta omalla aiheella tai oman kuvan pohjalta, on sekin mahdollista. Esimerkiksi Art Storehouse välittää edulliseen hintaan aasialaisten taiteilijoiden tekemiä uniikkeja teoksia, esimerkiksi maalauksia ja figuureja. Art Storehousen nettisivujen sivujen kautta on mahdollisuus paitsi ostaa valmiita töitä, myös tilata teos omien toiveiden mukaisesti.

www.artstorehouse.fi