Arkkitehtuurin ja taiteen vuosisadat
Tyylisuunnat pohjoismaisessa arkkitehtuurissa ovat kautta historian mukailleet eurooppalaisen rakentamisen tyylisuuntauksia. Usein Italiasta tai Ranskasta alkunsa saaneet tyylit ovat rantautuneet Ruotsin kautta meille Suomeen. Suomessa nähdyt arkkitehtuurin tyylisuunnat ovat aikojen kuluessa olleet romaaninen, goottilainen, palladiolainen, kustavilainen, empiretyyli sekä Ruotsissa alkunsa saanut 1920 -luvun klassismi. Näiden tyylisuuntien jälkeen muodostui Suomeen muiden Pohjoismaiden tapaan oma selkeän kaunislinjainen funktionalistinen tyylinsä.
Suomessa säilynyt arkkitehtuuri on melko nuorta sillä ajalta ennen 1700 -lukua, eli varhaisen arkkitehtuurin ajalta, on säilynyt vain vähän rakennuksia. Ennen 1700 -lukua rakennetut keskiaikaiset kaupunkikeskustat puuttuvat miltei kokonaan, sillä keskustat rakennettiin Suomessa puusta eivätkä siten ole säilyneet tähän päivään saakka kuten monissa useissa Euroopan maissa. Keskiaikaiset kivikirkkomme, joita on 73 kappaletta, ovat vanhimpia rakennuksiamme samoin kuin linnat ja linnoitukset.
Suomalaisen arkkitehtuurin uusi kausi alkoi 1800 -luvun myötä, ja tuon aikaisia sekä myöhempiä tuotoksia onkin runsaasti jäljellä. Myös suomalaisen taiteen kultakausi alkoi 1800 -luvulla. Tuolloin perustettiin Suomen Taideyhdistys, aloitettiin taiteen perusopetus, talous oli noususuhdanteessa ja taidetta tehtiin kansallishenkisessä mielessä sekä paatoksen voimalla. Merkittävimpiä taiteilijoita 1800 -luvun lopulla olivat mm. Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela sekä Emil Wikström.
Tämän päivän seinille mahtuu vanha ja uusi taide vierekkäin
Nykyisin taiteen hankkiminen on hyvin helppoa ja tarjontaa on runsaasti. Taiteen tyylisuuntia on laidasta laitaan ja tarjontaa löytyy sekä vanhasta että uudesta taiteesta. Taiteen tiukat normit ja tyylisuunnat ovat jääneet historiaan. Taidetta voi jokainen hankkia omaan kotiinsa eri tavoin ja myös edullisesti.
Taidetta voi vuokrata, lainata, ostaa osamaksulla, kirpputoreilta saattaa tehdä edullisia löytöjä sekä käytettyjen tavaroiden nettikaupoista. Taiteesta voi ostaa vaikkapa painetun kuvan tai julisteen. Tutkimuksen mukaan miehet hankkivat eniten veistoksia, nuoret taidejulisteina, valokuvina ja sarjakuvina. Naiset suosivat maalauksia.
Sivuillamme lisää näistä ja muistakin aihepiireistä!