Sauna on kiinteä osa suomalaista kulttuuria, ja moni suomalainen ei voi kuvitella elämää ilman jokaviikkoista saunomissessiota. Suomessa useimmista asuinrakennuksista löytyy joko asukkaiden oma tai yhteisökäyttöön tarkoitettu saunatila. Nykyään jopa kerrostaloasunnoissa on mahdollista nauttia oman saunan yksityisyydestä, vaikka monen mielestä myös perinteisissä naisten- ja miesten vuorollisissa yhteisösaunoissa on oma erityinen tunnelmansa. Emme joka tapauksessa ole kansana tottuneet elämään ilman saunaa, mistä syystä esimerkiksi moni ulkomaille muuttanut suomalainen on päätynyt rakentamaan oman saunansa voidakseen nauttia löylyistä yhtä usein kuin koti-Suomessakin. Moni rakentaa kyllä muutenkin mielellään oman saunansa, tai ainakin suunnittelee sen ja palkkaa ammattilaisen hoitamaan suunnitelman toteutuksen. Tässä artikkelissa puhummekin hieman erilaisista suomalaisista saunatyypeistä ja saunan rakentamisen perusteista.

Suomen saunakulttuuri juontaa juurensa aina muinaisskandinaavisesta ja keskiajalla vallalla olleesta yleiseurooppalaisesta saunakulttuurista, ja vanhimpien suomalaisten saunojen uskotaan olleen pronssikaudella erilaisia maahan kaivettuja kuoppasaunoja. Yksi perinteisimmistä suomalaisista saunatyypeistä on myös savusauna, joka on aina päärakennuksesta erillään, ja jonka erityispiirteisiin kuuluvat kertalämmitys ja savu, joka löylyhuoneen täytettyään pääsee pienestä räppänästä ulos. Savusauna on edelleen suosittu saunatyyppi, ja sen ohella moni pitää rantasaunaa parhaana mahdollisena saunana. Rantasauna on monen unelma, sillä se sijaitsee nimensä mukaisesti jonkin vesistön rannalla, mikä mahdollistaa veteen pulahtamisen suoraan saunasta. Rantasauna on perinteisesti puulämmitteinen, mikä tekee löylystä tuoksuvan ja mukavan pehmeän. Moni päätyy rakentamaan rantasaunan itse esimerkiksi kesämökilleen.

Saunan suunnittelussa ja rakentamisessa on ensin otettava huomioon sinun ja perheesi elämäntyyli, sillä saunan on sovelluttava saumattomaksi osaksi perheen arkea. Esimerkiksi ranta- ja savusauna vaativat suuren pihapiirin, jotta niitä olisi mukava käyttää. Valitse tarpeisiisi sopiva saunatyyppi, ja ala sitten selvittämään, mitä sen toteuttaminen tarkoittaa käytännössä. Jos intoa ja taitoa löytyy, voit hoitaa kaiken itse suunnittelusta rakentamiseen, mutta myös ammattilaisen puoleen kääntyminen voi olla hyvä idea. Voit esimerkiksi laatia suunnitelman valmiiksi itse, mutta ammattilaisella on usein hyviä vinkkejä, joiden avulla saunasi nousee aivan uudelle tasolle. Jos päätät ryhtyä saunan rakentamiseen itse, internetistä löytyy nykyään runsain mitoin yksityiskohtaisia oppaita, jotka auttavat sinua vaihe vaiheelta läpi prosessin. Itse rakentaminen saattaa aluksi tuntua pelottavalta idealta, mutta suomalaiset ovat saunojen suhteen niin intohimoista kansaa, että netistä löytyy myös paljon erilaisia foorumeita, joilla kokeneemmat saunanrakentajat opastavat mielellään muita.

Mikä saunatyyppi sopii parhaiten juuri sinun elämäntyyliisi? Saunoja on kautta aikojen rakennettu soveltumaan niitä käyttävien ihmisten kulttuuriin ja elinkeinoihin, mikä näkyy edelleen suomalaisessa saunakulttuurissa esimerkiksi huoneisto- ja talosaunojen muodossa. Toivottavasti sait tästä artikkelista inspiraatiota oman saunasi suunnitteluun ja rakentamiseen!